Mikä ihmeen KirkasHetki?

Värikäs pallojono pitkulaisella kanvaasilla
Kupliva 30x80x4cm

Maalaaminen on hauskaa ja vapauttavaa. Se on mielen leikkiä ja lupaa luoda. Maalauksen kauneus on taiteilijan sydämessä, mutta katselijan silmissä, joten kuva muodostuu jokaisella erilaiseksi. Ihailen suuresti teknisesti taitavia taiteilijoita, joiden luomistyötä eivät rajaa tietämättömyys eikä taitamattomuus. Itse edustan erilaisia kursseja käyneenä omatoimisesti opiskelevaa, tutkivaa ja kokeilevaa taiteilijuutta.

Kaatomaalauksessa on usein kyse enemmän prosessista kuin lopputuloksesta. Prosessin kautta maalauksesta muodostuu tekijälleen syvämerkityksellinen. Maalaamalla voi käsitellä tunteitaan, joten se voi olla hyvin terapeuttista. Joskus luomistyössä pääsee flow-tilaan, jolloin ajantaju katoaa ja ymmärrys ikään kuin laajenee. Tätä tunnetta kutsun taiteelliseksi Kirkkaaksi hetkeksi. Kirkkaalla hetkellä on myös hengellinen kaikunsa. Sekin sisältyy taiteeseeni.

KirkasHetki sivustolla haluan innostaa kokeilemaan kaatomaalausta ja muita kuvataiteen muotoja. Blogissani kerron kaatotekniikoilla ja myös perinteisillä maalaus- ja piirustusmenetelmillä luoduista töistäni. Uusi artikkeli tulee julkaistavaksi noin neljä kertaa vuodessa. Ehkäpä saan aikaiseksi jotain muutakin. Tervetuloa seuraamaan kehitystä!

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *